2. lokakuuta 2011

Viikonloppu



L i n k i t ä   b l o g i s i !
  

Klinikan avajaisista on kulunut viikko, ja ajattelin myös itse antaa jonkin kivan lahjan aseman eläinlääkärille. Kukkasista klinikka jo suorastaan tulvii, ja siksi päätinkin antaa jotakin mikä säilyy. Teetän julisteen kokoisen valokuvan jostakin ottamasta valokuvasta, ja kehystän sen klinikan väreihin sopivilla kehyksillä.  Tämä on musta kiva lahja, ja voisipa sitä teettää itsellenikin muutaman kuvan seinälle. Lahjan kuva tulee olemaan joku viidestä alla olevista.








Unohdin perjantaina mainita että lauantain ohjelmassa oli myös pieni valokuvauskeikka. Kävin kuvaamassa erään pienen pojan 1-vuotiskuvat. Tämä oli oikeastaan isovanhempien yllätys pojan vanhemmille, ja heillä oli mietitty hyvin tarkasti millaisen kuvan he halusivat - sen piti olla samanlainen kuin pojan isän 1-vuotiskuva. Itse kuvattava ei ollut sieltä rauhallisimmasta päästä, ja koska lasta piti houkutella lelun kanssa pysymään kuvauspaikalla, lupasin yrittää muokata lelun niistä kuvista pois jossa tämä lapsi ei siihen koskenut. Kuvat saatiin kuitenkin otettua, ja äsken laitoin ne jo tilaukseen.




 








2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tosi hyviä kuvia, jään lukijaksi :)

Elisabeth kirjoitti...

Hieno juttu, toivottavasti tykkäät jatkossakin! :)