27. syyskuuta 2013

Koulun päätös & Tukholman eläinsairaala vierailu

Klinikkaeläinhoitajan tutkintoni koulu osuus on nyt paketissa ja todistus tulee postissa ensiviikon maanantaina. :) Fiilikset päälisin puolin hyvät koulutuksesta, ainoa mikä rasitti kouluviikkoja oli aika pitkät koulumatkat, jotka pidensivät päiviä reilulla 3 tunnilla yhteensä.

Ps. Päättötyöstä napsahti täys kolmonen! Kiitos kuuluu myös niille jotka vastasivat kyselyyni, joka saikin muuten kiitosta monilta tahoilta! :) Hyvä te!




Olen saanut tutustua ihan mahtaviin ihmisiin luokallani vaikka tosin harvoin tavattiinkin näiden kahden vuoden aikana. Tänään olen palannut yhteisesti järjestetyltä päätösristeilyltä, ja asia mitä hehkutan on Tukholman eläinsairaala Albano! Otettiin siis risteily tukholmaan ja käytiin siellä tutustumassa tähän ihan mahtavaan sairaalaan (sen kokoista ei voi kutsua klinikaksi). Eläinhoitajan työ tuntuu olevan vähän "arvostetumpi" Ruotsissa kuin täällä meillä esimerkiksi. Ruotsissa eläinhoitajat valmistuvat esimerkiksi yliopistosta ja vuodessa vain 40kappaletta, hakijoita paljon.

DJURSJUKHUSET ALBANO

Kotisivut: http://www.djursjukhusen.se/vara-djursjukhus/djursjukhuset-albano

Tukholman satamasta lähdettiin kahdella tilataksilla matkaan, ja se olikin mielenkiintoinen matka (taksi vei ensin ihmisten sairaalaan, näytettiinkö hoidon tarpeessa olevilta? ;) ) mutta perille päästiin.

Sairaalassa on noin sata työntekijää, joista kolmekymmentä eläinlääkäriä ja loput hoitajia/assistentteja yms. Sairaalassa oli erikseen teho-osasto, josta löytyi mm. keskoskaappeja! Eristysosastolla oli oma röntgen jottei eristyspotilaita tarvinnut viedä muiden potilaiden kanssa samoihin toimenpidetiloihin, myös muut toimenpidetilat oli erikseen (kokonaisuudessaan sijaitsi eri kerroksessa). Leikkaussalit erikseen ortopedisille leikkauksille, sekä heräämöt erikseen ortopedia potilaille. Leikkausosastolla oli upeat loossit leikkausta odottaville potilaille, joissa oli lattialämmitys turvalattiassa. Heräämöpuolella potilailla myös lattialammitys, lisähapetus mahdollisuus sekä poisto putket anestesia kaasuja varten, upeaa! Työturvallisuus on Ruotsissa hieman toisenlaisella kantilla tällä allalla.

Leikkauspolitiikka eteni potilaiden kohdalla niin että sairaalassa oli kaksi kellon aikaa jolloin leikkauspotilaat otettiin vastaan klo. 15.00 ja 19.00. Käsitin että klo. 19.00 tulleet potilaat jäivät sairaalaan yöksi. Sairaala ei ollut varsinaisesti auki yöllä mutta hoitajia / lääkäreitä on myös yöaikaan valvomassa tehopotilaita yms. Odotushuoneet oli suunniteltu niin että koirat ja kissat saivat olla omassa tilassa.

Ruotsissa laki määrää ettei koira saa olla yksin yli 6h päivässä, jonka takia eläinlääkäreiden toimistohuoneet olivatkin täynnä heidän omistamia koiria! :) Eläinsairaalan vieressä oli hoitola johon näitä koiria usein vietiin.Mietin vain sitä kuinka herkästi koirat voivat stressata tuollaista remputtamista kodin ja hoitolan välillä joka päivä? Onko se oikeasti esimerkiksi aran koiran kannalta parempi näin?

Kuvia sen verran paljon että suurentamalla saa hieman isommaksi!







Laboratioriossa tehtiin hyvin pitkälti kaikkia määrityksiä, tässä oltiin tekemässä hormonimäärityksiä. 

Ultraäänilaite ja oma huone, mahdollisuus inhalaatioanestesiaan.





Välinehuolto oli järjestetty upeasti, aseptisten periaatteiden mukaisesti


Ja tietysti mieletön IKEA-keittiö ;)
 Henkilökunnalla oli upea keittiö, jossa oli myös pieni kauppa josta sai ostettua syötävää, ja ruokailusali oli erikseen. 

Yksi valmistelutiloista, kaikki niin hyvin suunniteltua! :)


Tämmöistä loppuviikkoa ollaan täällä vietetty!

11. syyskuuta 2013

Värejä ja koulujuttuja

Tänään saapui tilaus, josta löytyykin muutama uusi väri, nimittäin sähkönsininen ja oranssi. :) Kivan värikkäitä värejä muutenkin tähän syksyn alkuun! namnam..



Itelläni mennään töissä/koulussa tällähetkellä siinä vaiheessa että pitäisi palauttaa näyttösuunnitelma koululle ja sopia näyttöpäivä, johon alan sitten keräilemään kaikkea päivään kuuluvaa ja tarvittavaa esim. leikkaus, röntgenkuvaus, rokotuksia.. Toive päivä koostuisi esimerkiksi koiran kastraatiosta, jossa pystyisin näyttämään kanyloinnin, leikkauksen valmistelun ja anestesian valvonnan. Leikkauksen jälkeen loogisesti potilaan valvominen heräämössä, välinehuollon käytetyistä instrumenteista ja potilaan kotiutuksen.  Röntgenkuvaukseen toivoisin jotain perus abdomen tai thorax kuvausta, kun kaikki jalka/selkä-kuvat on aina sitten vähän tulkinnan varaisia. Jokunen kontrolli verinäyte olisi myös kiva saada päivään, niin voisin siinä näyttää labraa ja verinäytteen ottoa. Ajattelin ympätä päivän mahdollisimman kiireiseksi ettei ehdi tulla sellaisia hiljaisia hetkiä että arvioijalla olisi aikaa kysellä hirveästi mitään vaikeita ;) Vielä pitäis kerrata noiden exsoottisten eläimien hoitoa kun niitä ei ole niin usein, mutta pitää silti tietää..  APUA, mutta niin jännittävää :)


9. syyskuuta 2013

Hämähäkin seittejä aamukasteessa

Vietin viikonloppuni mökillä, ja aamulla aikaisin herääminen kannatti sillä hämähäkin seitit oli saaneet hienot helminauhat ympärilleen. Kuvat kuvattu Nikon D7000 kameralla. Näitähän kuvailisi ja ihailisi vaikka kuinka kauan! :)






Tiikeri panta

Itsellä tulee ainakin tästä pannasta mieleen jokin tiikeri tai vastaava :) Pannan pituus 38cm, puolikiristävä. Väreinä oranssi camo ja musta. Panta vapaana, ota yhteyttä jos näyttää mieluisalta! :)





1. syyskuuta 2013

Rannekoru

Sterling vaijeriin (49säiettä) tehty rannekoru. Helmet osterinkuorihelmiä 6mm, ja hopean väriset neliapilat riipuksina.


Vaaleanpunainen panta

3,5cm leveä vaaleanpunainen & beige panta, 32cm.