25. lokakuuta 2011

Täällä taas!


Nyt vasta pääsin kunnolla istumaan koneen ääreen matkan jälkeen! Onkohan tästä tullut pieni riippuvuus kun on kauhea into päästä taas kirjoittelemaan tänne :) 

Matka Haniaan alkoi siis viikko sitten sunnuntaina ja ensimmäinen päivä alkoi melko rankalla vesisateella, mutta se oli onneks ensimmäinen ja viimeinen meidän lomamme aikana. Suurimman osan päivistä tuli vietettyä tietysti altaalla, ja koska ranta oli aivan vieressä piti meressäkin käydä aina välillä pulahtamassa. Ja sainkin aika makeat rusketusrajat! Näitä kuvia matkasta jaan kanssanne varmasti vielä moneen otteeseen sillä ainakin nyt kuvien lataus onnistuu vain yksi kerrallaan joten vähän kerrallaan..








Itse tykkäsin itse paikasta, hotellista ja ihmisistä, mutta kyllä yhden viikon jälkeen tuli ihan mielellään kotiin, esimerkiksi hirvittävä kosteus alkaa suorastaan ärsyttämään loppulomasta kun kaikki vaatteet ovat lähes märkiä kokoajan. Muuten tälläkertaa paikalliset oli tosi ystävällisiä ja mukavia, lukuunottomatta niitä muutamia. Tulipahan myös koettua maailman kamalin bussimatka paikallisessa bussissa! En tiedä osuinko juuri pahimpaan ruuhka aikaan astumaan bussiin, mutta itse ainakin valitsin taksin loppulomasta! :D















Matkalaukku kököttää vieläkin purkamatta, ja siellä odottaakin blogin arvontaan tulevat palkinnot ja kasa muita tuliaisia! Kuvailen ostoksia matkalta varmaan perjantaina tai viimeistään viikonloppuna. Blogin ensimmäinen arvonta lähtee varmasti käyntiin ensiviikolla. :)

Blogivalintojakin esittelen heti kun saan tehtyä valituista blogeista esittelykuvat. Ja kiitos kaikille bloginsa lähettäneille, niitä tulikin huikea määrä!

















Siinä muutamia kuvia, tarkempia kuvia hotellista ja paikasta yleensä laitan pian. :) Nyt on levätty taas ja jaksaa puurtaa tässä Suomen harmaassa syksyssä. Toivottavasti kaikkien syyslomat ovat sujuneet kivasti ja joillakin jo kouluun/töihin palaaminen.



3 kommenttia:

Teresa kirjoitti...

Tosi hienoja kuvia! :)

http://socalledkiki.blogspot.com
http://raversgonnarave.blogspot.com

Elisabeth kirjoitti...

Kiki - Kiitos! :)

Marjukka Katariina kirjoitti...

Upeita kuvia! :--)

http://dreammydino.blogspot.com