3. maaliskuuta 2014

Geelit

Tähän geeliharrastukseen lähdin viimeisen kynsistudiossa tehtyjen geelauksien jälkeen. Minua ärsytti ettei koskaan kynsistä tullut sellaiset kuin halusin. Viimeisin kokemus ranskalaisesta geelauksesta; valkoinen kärki oli niin ohut/kapea että tuli mieleen haluttiinko tässä oikeasti säästää geelejä vai mikä niiden ajatus oli, läheltä katsottuna kynnet olivat aika rumat.




 Eräs maanantainvapaa lähdettiin Helsinkiin, ja vietettiin pari tuntia SkyGroupin tukkuliikkeessä, todellisessa kynsitaivaassa! Itselläni ei ollut mitään, joten hankkisin kaiken mitä ikinä saattoikaan tarvita geelien tekemiseen. Nappasin mukaan myös akryylijauheen ja nesteen - seuraavaksi kun kuitenkin innostun akryylikynsistä. Tähän asti olen tehnyt noin kahdeksat kynnet, ja tässä vaiheessa odotan innolla tuota tulevaa kurssia joka järkätään Salossa. On kuitenkin kiva että on ehtinyt tehdä kynsiä, ja tullut ongelmatilanteita niin tietää mitä kannattaa kysyä jos ei muuten asia nouse esille.

Ensimmäisenä päivänä käydään läpi ilmeisesti vähän teoriaa ja harjoitellaan omiin kynsiin. Toisesta päivästä lähtien tarvitaan mallia.







Kurssi jonka käyn edustaa eri merkkiä kuin mitä olen tähän asti käyttänyt - joka on ihan kiva saa kokemusta erilaisista geeleistä. Kurssiin kuulu viisi päivää ja ensimmäisenä päivänä jokainen saa tuotepaketin. Uv-uunin ja kynsiporan tulee jokaisen hankkia erikseen. Itseltäni puuttuu vain pora.

Kurssi päättyy näyttöpäivään joka suoritetaan erikseen noista viidestä päivstä, ja sen jälkeen saa kurssista diplomin (jos saa ;) ).



Ei kommentteja: