14. elokuuta 2011

Ostoksia

Eli piti esitellä muutama ostos Kouvolan matkalta, ja tässähän niitä. Suunnittelin jo ensi viikoksi reissua Turkuun, mutta luulen että suunnitelma kaatuu omaan väsymykseen jota saattaa (lue=aivan varmasti) esiintyä tällä ekalla kouluviikolla. Huomenna on joka tapauksessa pakko käydä ostamassa apteekista jonkinlainen vitamiinilisä itselleen, että pysyn hereillä! Nuo kengät nappasin mukaan viidellä eurolla kappahlista, huivi Vilasta ja paita vero modasta. Vero modasta ostin myös ihan tavallisen punaisen hupparin kaappiin odottamaan talven kylmiä pakkasia.










Tämä huivi kuuluu täydellisesti kategoriaan heräteostokset! En edes kauheasti tykkää käyttää huiveja, mutta jospa löydän paidan jonka ajattelin sopivan tämän kanssa.






Olen jo keväästä asti katsellut tämän tyyppistä takkia, joka on tuollaisen ponchon mallinen. Lindexistä olisi saanut todella halvalla, mutta koko oli ihan liian iso, ja vaikka kuinka yritin väitellä itselleni että on se ihan hyvä, niin jätin sen kuitenkin kauppaan. Olen joskus jopa miettinyt, että teetättäisin tällaisen takin itselleni samaisella ompelijalla joka teki mahtavan penkkaripukuni!

Bongailin paljon arvontoja tänään kun kävin blogeja läpi, ja muistinpa sitten vain yhden niistä. Nimittäin täällä, taas kynsijutuista tykkääville on jotakin kivaa!


4 kommenttia:

eldokinG kirjoitti...

pääsit top-7 listoille, tsiigaile :)

http://eldoking.blogspot.com/

Unknown kirjoitti...

ei vitsi ku ihana blogi ja oot supernätti :-) jatka samaa mallii! ;D

♥ leave-world.blogspot.com

sussu kirjoitti...

oi ihanaa ! Just tälläistä kaipailin : > Ihana ulkoasu sulla blogissa ja muutenkin : > Tietysti liityin lukijaksi :))

Elisabeth kirjoitti...

Derya // Kiitos paljon! Tuollainen kommentti piristää aina päivää, jopa näinkin väsynyttä! :D

Ja oli pakko kurkata sunkin blogiin, ja voi söpöys tuo kissa, ja muutenkin erityisen kivan oloinen blogi sulla! :)