10. helmikuuta 2013

Vuoden aloitus

Vuoden 2013 ensimmäinen kirjoitus, vihaan näitä pitkäksi venähtäneitä taukoja! Mutta hengissä ollaan! Pari viikkoa sitten meni aika taas koulussa, yhteensä koulupäiviä on enään jäljellä 15! Toukokuussa on kaksi viikkoa ja syksyllä vielä ns. päättöviikko.

Koulussa saatiin päättötöiden aiheet, itse valitsin koiran diabeteksen. Siitä yritän sitten päivitellä tännekin kun olen saanut muutakin aikaiseksi kuin kerännyt liudan esitteitä aiheesta. :D



// Ja tässä uusi ystäväni ;)





Yllä uusi "kasvojenhoitorasvasuosikki".






Ylempänä kuvat joululahjakoruista. Ja  heppakorut jotka tein ennen joulua kahdelle kaksoselle synttärilahjoiksi, kokivat molemmat saman kohtalon parin käyttöpäivän jälkeen; hajosivat palasiksi. Korjasin korut heti hiukan paksummilla langoilla ja nyt ovat kestäneet! :)


Ei kommentteja: