7. lokakuuta 2012

Helle terkut Kreikasta!

Kotona taas! Eilen illalla kotiuduttiin matkalta, ja onneksi on vielä tämä päivä aikaa sulautua tänne ennenkuin alkaa arki taas painaa päälle. Lämpöä matkalla riitti, aurinkotuolissa sai nauttia parhaimmillaan 38 asteen lämmöstä. Ja kaikkea roinaa tuli ostettua niin että lähtöselvityksessä jännättiin riittääkö edes etukäteen ostetut lisäkilot, mutta riitti ne!




Paikallisesta liikkeestä ostin myös isomman muistikortin, ja sen jälkeen pystyi hyvällä omatunnolla kuvaamaan kaikki katukoirat ja kissat. Kamerani tosin esitti suurta kummastusta tuolla "johtavan kehityksen" maassa kun kamerassani on kaksi muistikortin paikkaa... Todella vaikuttavaa! :D

Ja paluumatkalla lentokone olikin viime hetkellä vaihdettu ruotsalaisten TuiFly:n koneeseen, ja tax free valikoima oli siellä hieman eri kuin mitä olin suunnitellut ostavani mutta löytyi sieltäkin kivat hajuvedet ja rusketuksen jatkoksi Elizabeth Ardenin meikkejä..  Ja tuolta Rhodoksen vanhasta kaupungista olen melkein joka kerta ostanut jonkinlaisen rannekorun, ja tälläkertaa sain vielä alennusta kun varmaan myyjän mielestä pyörittelin liian kauan kädessä, että ajatteli antaa alennusta.. :D









2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ooi! Oot ostanu mun haluamaa hajuvettä! Tota vaaleanpunasta :) Se on ihanaa! Ajattelin et ostan laivalta ku mennään joulukuun alussa. ;) terv. krisu

Elisabeth kirjoitti...

Krisu - Myönnän et taisin ostaa vaan ulkonäön perusteella sieltä kuvastosta! :D Mut nam, on kyllä hyviä! :)