20. elokuuta 2013

Kasvohoito

Ah kasvohoidossa pitkästä aikaa! Otin alkukesästä kolmen hoitosarjan HydraFacial kasvohoitoja, ja ihastuin lopputulokseen niin että ajattelin tähän syksyn alkuun ottaa saman sarjan tosin vain kahden viikon väleillä.  Löysin myös tällaisen blogikirjoituksen hoidosta ja itseasiassa vielä toisenkin, sekä Salon Salongin juttu. Kuten tuossa ekassa blogissakin puhutaan, niin tosiaan lopputulos näkyy vasta muutamien päivien kuluttua tehdystä hoidosta, ekana päivänä tuntuukin ettei mitään ole sen kummemin tapahtunut.

Ja etten masennu täysin töihin paluusta, piristin meikkiäni uudella tuttavuudella, nimittäin voidemaisella poskipunalla. :) Hullulla halvat huvit vai miten se meni..





Tämä aamu alkoi hieman erikoisella tavalla kahdeksalta aamulla, nimittäin pihalla juoksenteli vapaana koira vailla omistajaansa! Monen tunnin ajan yritimme soitella ihmisille joilla arvelimme olevan jonkinlaista tietoa koiran omistajasta, mutta turhaan. Kahdentoista aikaan läheinen lemmikkihotelli tuli hakemaan koiran siihen asti kunnes omistaja löytyy. En nyt jaa tähän kuvia koska epäilen että tätä kautta koira löytäisi omistajansa. :D

Ei kommentteja: