7. joulukuuta 2016

Jouluisia askarteluja

Eilen innostuin leipomaan ekan satsin pipareita. Koristeluun käytin pikeeriä ja 0,5mm kokoista tyllaa. Ideoita koristeisiin hain pinterestistä. Ei tullut ihan samanlaisia mutta kelpaa tähän hätään! ;)

Lisäksi laitoin hieman pensseliä heilumaan ja maalailin tumman ruskeat kynttiläpurkit valkoisella Stamperian Home Deco-maalilla. Tuli aika kivat, erityisesti valosarjalla näyttää kivalta. Tällähetkellä ne koristavat olkkarin pöytää tähtianisten kanssa.





4. joulukuuta 2016

Joulukortit myyjäisiin

Aamulla aloitin hieman "massatuotantoa" itsenäisyyspäivän myyjäisiin. Aiemmin olen jo tehnyt hieman erikoisempia kortteja myyntiin mutta tänään tein hiukan enemmän yksinkertaisempia kortteja.  Kortteihin olen käyttänyt Xcutin stansseja joita olen hamstrannut Donnon alennysmyynneistä.

Näihin tulevat vielä ruskean kartongin väriset kirjekuoret.







29. marraskuuta 2016

BLOGIN HENKIIN HERÄÄMINEN

Sen pitemmittä puheitta olisi aika julistaa blogin henkiin herääminen! :) Uskomattoman pitkän tauon olen onnistunut luomaan mutta uusin innostuksin ja tulevaisuuden suunnitelmin on hyvä jatkaa siitä mihin jäätiin.

Kotikin on vaihtunut tässä reilussa vuodessa, siitä alempana hieman kuvaa :)










Blogin herätessä henkiin luvassa on tietysti korttiaskartelua sekä HÄÄ JUTTUJA!

24. huhtikuuta 2015

Stamperia & Donno


Tällaista "roskaa" jäi hääkorttien stanssi jämistä.. :) Oli pakko säästää ne josko niille joskus keksisi jotain kivaa käyttöä.




Askartelupuoti Mulperi teki muuton Halikon Prismaan ja muutti nimensä matkalla askartelukauppa Donnoksi. Siellä meni hetki tänään aamupäivällä! Mukaan tarttui stamperialta sabluuna ja uutta kalkkimaalia harmaan sävyssä + muutakin kassin täydeltä..Tällä sabluunalla ajatellin tuhria ainakin tuon korttitelineeni jonka maalailin tänään tasaisen valkoiseksi uudelleen.

Kokeilin yhden kerran nopsasti tuolla sabluunalla ja maalilla tehdä tuohon lavaan ja siitä jäi oikein kiva jälki! Katsotaan mitä muuta sillä voi töhriä.. ;)

22. huhtikuuta 2015

Korttiteline

Olen tuskaillut korttitelineen kanssa - tai etsinyt sellaista johon saisin kortit nätisti esille myynnissä. Töissä sitten  ison trukkilavan edessä sainkin sitten idea, tai ainakin vähän alkua sille. Kahmaisin siis näin alkuun yhden pienemmän lavan mukaani ja maalasin rouheasti valkoisella maalilla. Nyt tuskastellaan eri vaihtoehtojen kanssa miten ne kortit siihen asetellaan! Se hyvä puoli tässä telineessä on (ainakin verraten kevyisiin metallisiin telineisiin) ettei se kaadu ekassa tuulenpuuskassa!






Jaan teille lisää aiheesta kunhan saan projektia eteenpäin!

19. huhtikuuta 2015

Vanhempia kortteja

Muutama kuvaamatta jäänyt kortti :)








14. huhtikuuta 2015

Rautalanka sydämiä

 Näissä korteissa on käytetty helmitöistä jäänyttä rautalankaa. Sydämet on muotoiltu dotting tools - tikuilla, ja "sauma" kohdissa on käytetty helmiä koristeena.













11. huhtikuuta 2015

P*skarteluhaaste #273 - luonnos

Osallistuin ensimmäisen kerran P*skarteluhaasteeseen, ja tälläkertaa kortti syntyi luonnoksesta! Teinpä siis sen innoittamana alla olevan kortin. Sydämet on tehty memoryboxin stansseilla, käytetty kierrätyskartonkia, uusia leimoja sikin sokin ja narua sotkin vielä ympäri korttia!









8. huhtikuuta 2015

Kukkuuu!

Einolta linssin täydeltä suukkoja! Eilen oltiin vikalla agilitytunnilla, mutta ensi tiistaina alkaa uusi kurssi - ja agilityllä jatketaan! Eilen treeneissä harjoiteltiin putkea, kontaktia ja vähän kiertämistä. Eino odotti agilitytreeneille pääsyä mulla töissä joten käytin tilaisuuden hyväksi ja tuikattiin toinen penturokotus hänelle.






Kortti puolella on kovin hiljaista ollut ja syy löytynee työn alla olevista hääkutsukorteista ja pöytiin tulevista kartioista. Kierrätyskartonki on ilmeisesti jonkin verran nyt IN joten sitä löytyy sekä korteista että kartioista! Sydän on tehty memoryboxin stanssilla ja koristeltu vähän kullalla ja sanomalehti-leimasimella. Paljastan kortit ja kartiot kokonaisuudessaan hiuka myöhemmin :)



 


6. huhtikuuta 2015

Blogin päivitys

Blogin ajantasaistaminen on ehkä tärkeintä aloittaa päivittämällä uusi perheenjäsen! Helmikuun 15.pv minulle kotiutui Särkisalosta shetlanninlammaskoira Mei Dan Hollyhock Pink alias Eino. Eino vietti eilen 14vkon "synttäreitä". :) Viime viikon tiistaina oltiin jo ekoissa "agilitytreeneissä" EHYT-areenalla Aneten kursseilla. Tästä on hyvä aloittaa meidän hurja agilityura.






Syyskuu - nyt - välillä on ehtinyt tapahtua monenlaista muutakin, lopetin siis syyskuun viimeinen päivä Someron eläinklinikalla työt ja siirryin kokonaan Halikkoon eläinklinikalle töihin, jossa olen tehnyt tuurauksia viime vuoden maaliskuusta saakka. Jonkun verran teen myös Turun Tuhatjalassa keikkaa.

 

29. syyskuuta 2014

Its time to say goodbye

Lähes päivälleen kolme vuotta sitten vuonna 2011 aloitin työt uudella eläinklinikalla Somerolla. Samoihin aikoihin muutamaa kuukautta myöhemmin aloitin klinikkaeläinhoitajaksi opiskelun oppisopimuksella, kouluna Helsingin Amiedu. Vuonna 2013 joulukuussa valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi näytön myötä joka järjestettiin 4.12. Nämä kolme vuotta menivät suoraan sanoen niin nopeasti - liiankin nopeasti. Tämän vuoden kesällä iskostui ajatus yhä vahvemmin päähän että haluan kokeilla jotakin uutta niimpä lopetin työni Someron eläinklinikalla syyskuun lopussa, ja katse onkin nyt uudenlaisissa haasteissa! Työhaastattelu uuteen paikkaan oli viime viikon torstaina ja innolla odotan vastausta joka muuttaa tulevaisuudessa elämää aika paljonkin.



Monet ovatkin toivoneet useasti tietoa opiskelusta klinikkaeläinhoitajaksi ja koitan saada kasattua jonkinlaista kattavaa juttua opiskeluajastani, miten etenin työssä ja opiskelussa.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)